Isommat lapset on ollu kohta päivälleen kaks viikkoa kotikoulussa. Kotikoulusta huolimatta ollaan pidetty arjen rutiineista kiinni vaikka lapset alkuun luulikin, että tää on vaan joku ylimääränen kevätloma. Hymy hyyty molemmilta aika äkkiä. 😅
Kotikoulu on sujunu ihan kivasti, vaikkakin monesti on tuntunu et lapset opettaa ja auttaa äitiä eikä toisin päin. Nelosluokan matikan tehtävät on yllättävän vaikeita pienen tauon jälkeen ja Google on ollu ystävä monta kertaa. Hermot on ollu kireellä meillä kaikilla enemmän tai vähemmän ja se johtunee enemmänki arjen ja menojen rajoittamisesta kuin kotona opiskelusta.
Silloin kun tää "koronailmiö" alkoi niin ajattelin et tää on vaan joku influenssan kaltainen ja vaaraks vanhemmille ihmisille. Meillä ei oo mitään hätää, me ollaan perusterveitä ja nuoria ja sitä rataa.
Mitä enemmän aikaa on kulunu ja asiasta on uutisoitu mun ajattelutapa on muuttunu ja oon suhtautunu ihan eri tavalla koko juttuun.
Mies kuuluu riskiryhmään ja vauva on vasta puolivuotias. Tästä syystä me ollaan noudatettu ohjeistuksia ihan täysin. Kukaan meistä ei näe kavereitaan, jompi kumpi meistä aikuisista hoitaa ruokakaupassa käymisen yksin ja käsiä pestään normaalia enemmän. Liikutaan ulkona perheen kanssa syrjäsemmässä, ei käydä leikkipuistoissa. Onni on oma piha, johon lapset voi päästää riehumaan, purkamaan liiat energiat ja haukkaamaan raitista ilmaa "valvovan silmän alla". Läheisiin/kavereihin pidetään yhteyttä videopuheluilla.
Mua tässä koko tilanteessa kaikista eniten harmittaa lapset. Lapset ihan selvästi kaipaa kavereitaan ja lapsista tuntuu pahalta, kun muutamat omat kaverit jatkaa elämäänsä normaalisti, ulkoilee porukalla ja vierailee toistensa luona. Lasten kanssa ollaan puhuttu paljon tästä koronasta ja lapset ymmärtää miks elämä on väliaikasesti rajallisempaa, vaikkakin samaan aikaan toki harmittaa.
Vaikka tätä on kestäny vasta pari viikkoa niin oon tajunnu kuinka monia asioita sitä pitääkään itsestäänselvänä.
Ihan jo ruokakaupassa käyminen koko porukalla ilman et tarttee miehen kans puhua videopuhelua mitä ripsiväriä mä haluan miehen tuovan kaupasta ruokaostosten yhteydessä. Ulkona syömistä aikuisten ja tyypin kesken silloin kun isommat on koulussa ja miehellä on iltaviikko. Pojan jalkapallotreeneissä käymistä, peleistä ja turnauksista puhumattakaan. Kavereiden kanssa extempore kahville lähtemistä. Aikuista seuraa. Heräteostoksilla käymistä/ikkunashoppailua, koska "on vähän tylsää".
Just miehelle sanoin tänään, et se on mun ainoa aikuinen kontakti tällä hetkellä - ellei lasketa mukaan kaupan tätejä, joita hädin tuskin uskaltaa nykyään moikata suojapleksien läpi. Jotenkin tosi absurdia.
Vaikka tää välillä aika ankeeta ja stressaavaa onkin niin oon niin onnellinen siitä millainen perhe mulla on. Huipputyyppejä kaikki, joiden kanssa ei oikeesti oo tylsää. 🖤
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti